16. touko, 2021

Lähiluonto on tärkeä osa kaupunkia

Nautin luonnossa olemisesta, esimerkiksi marjastuksesta, makkaranpaistosta ja patikoimisesta. Luonto rauhoittaa ja luonnossa oleminen vaikuttaa positiivisesti niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin.  On tärkeää, että kaupunkiympäristössä on mahdollisuuksia myös luonnossa olemiseen. Esimerkiksi kohtuullisen matkan päässä keskustasta olevat eri pituiset luontopolut ja nuotiopaikat, joihin on esteetön pääsy antavat asukkaille mahdollisuuden päästä luonnonrauhaan arjen keskeltä. Tällaisia paikkoja Oulusta onneksi löytyy, siitä saamme olla ylpeitä. 

Oulu kasvaa ja laajenee koko ajan. Uusia asuinalueita rakennetaan ja vanhoille asuinalueille rakennetaan uusia taloja. On tärkeää, että kaiken kasvun keskellä muistamme jättää tilaa luonnolle ja pitää sitä arvossa. Asuinalueille pitää jättää esimerkiksi luonnonvaraista metsää ja niittyä, jotta luonnon omille kasveille ja eläimille jää tilaa elää. Tämä hyödyttää myös meitä ihmisiä. On hienoa, kun oman asuinalueen lähellä on metsää minne mennä ulkoilemaan ja missä lapset saavat turvallisesti leikkiä, rakentaa majoja, liikkua ja kiipeillä. 

Meidän jokaisen tehtävä on pitää huoli siitä, että lähiluonto pysyy hyvässä kunnossa ja viihtyisänä. Viedään roskat pois, ei tuhota kasveja tai puita eikä tapeta tarpeettomasti pieniäkään ötököitä/eläimiä. Kaikilla ötököillä, eläimillä ja kasveilla on tärkeä paikkansa ekosysteemissä. Minulle on opetettu, että eläviä puita ei saa repiä ja metsä on eläinten koti. Nämä ajatukset olen parhaani mukaan siirtänyt myös omille lapsilleni. Kunnioitetaan sitä, että olemme luonnossa vierailijoita ja käyttäydytään sen mukaan. Lähiluonnosta tulee pitää hyvä huoli.